Olipa kerran kaukaisessa pohjolassa pieni maa, jota hallitsivat lempeä kuningas Pauli ja hänen vaimonsa Enni. Maa oli vauras ja sen asukkaat onnellisia ja terveitä. Eräänä päivänä maahan saapui nuori nainen. Tuo nainen meni suoraa päätä kuninkaan linnaan ja onnistui saamaan itsensä kuninkaan lähimpien ihmisten joukkoon todella lyhyessä ajassa. Hyvin pian selvisi että, tämä vieras nainen oli päässyt vanhan kuningattaren asemaan. Kuningatar Enni oli kadonnut ja nyt hallitsijatar oli kuningatar Hanna. Vaikka muutoksia oli tapahtunut, elämä jatkui valtakunnassa silti suhteellisen normaalina.

 

Eräänä päivänä alkoi kiertää kummallisia juttuja maahan asettuneesta pahasta hengestä. Tätä pidettiin pelkkänä hölmönä huhuna. Jonkun aikaa tästä tuli kuninkaan virallinen tiedote että, jokaisen maan asukkaan oli pysyttävä sisällä ja kaikki luukut oli pidettävä visusti suljettuna, maahan on näet asettautunut kammottava kirous. Myös toisten ihmisten tapaamisia tulee välttää kaikin tavoin. Lyhyessä ajassa maan asukkaat alkoivat totella tiedotteen kehotuksia, kukaan ei enää läheisiään tavannut, vain pakolliset ulkona liikkumiset hoidettiin, muuten pysyteltiin sisällä vaikka oli erittäin kaunis kesä. Mikäli oltiin torilla asioimassa ja ystävä tuli vastaan, hänet kierrettiin kaukaa. Jos jotkut pyrkivät tapaamaan ystäviään, heitä paheksuttiin.

 

Hyvin pian tuli uusia kuninkaallisia tiedotuksia, tosin tällä kertaa kuningattaren nimissä. Tiedotuksissa kerrottiin kirouksen olevan niin voimakas, että se aiheuttaa vakavia vaurioita ihmiskehossa, pahimmillaan kuoleman. Ihmisiä alkoi hirvittää todenteolla ja he sulkivat kaikki talonsa ilma-aukot, jotta kirous ei heitä löytäisi. Ihmiset kaikesta huolimatta pyrkivät hoitamaan peltonsa ja eläimensä. Kyllähän kotiväki ja karja täytyi hoitaa, vaikkakin jotkut ihmiset kokivat velvollisuudekseen paheksua moista, mikäli sattui naapurinsa näkemään peltotöissä.

 

Syksyn tultua ihmisiä näkyi entistä enemmän pelloilla keräämässä satoa. Silloin hyvin harvat enää kehtasivat ulkona liikkumiseen puuttua, sillä omakin sato odotti korjaamista.

 

Kaikkien sato ei onnistunut, sillä kaikista pelokkaimmat pysyivät sisällä jättäen eläimensä ja satonsa oman onnensa nojaan.

 

Lumi tuli ja uudet tiedotukset saapuivat, eikä se tuonut hyviä uutisia, sillä talven joulujuhla oli peruttu. Jokaisen tuli pysyä kiltisti sisätiloissa. Pettyneet kansalaiset hyväksyivät tämän, mutta kaikista pettyneimmät olivat lapset. Heidän odotetuin juhlansa kiellettiin heiltä, koska vanhemmat pelkäsivät kirousta.

 

Talvi oli kurjin vuosikausiin, ei kuulunut iloisia huudahduksia lapsiperheissä. Jotkut kuolivat nälkään koska olivat jättäneet satonsa korjaamatta. Kuninkaan linnasta luvattiin apua vaikeaan talveen, mutta se jaettiin vain harvoille.

 

Kevättä kohden mentäessä maan väki alkoi olla iloisempaa, he tunsivat että asiat alkavat mennä paremmin. Uusi satokausi pääsi käyntiin ja ihmiset alkoivat unohtaa kurjan talven. Kuningatar ei antanut heidän unohtaa, sillä uusia tiedotteita tuli ja niissä kehotettiin edelleen pidättäytymään ihmisten tapaamisesta. Kirous ei ollut mihinkään hävinnyt, päinvastoin, se voimistui ja kirouksen uhreja oli aina vain enemmän. Ihmiset alkoivat pelätä jälleen ja varoivat lähestymästä ystäviään. Pakolliset työt toki tehtiin.

 

Koko vuosi mentiin sillä, että välillä sai kulkea ulkona ja välillä ei saanut. Joskus sattui niin että maan eteläosassa oli eri ohjeet kuin pohjoisosassa. Hämmentyneet ihmiset eivät aina tienneet, kuinka heidän tuli toimia. He pyrkivät kaikesta huolimatta toimimaan oikein. Pikkuhiljaa ihmisille alettiin luvata, että he voivat piankin palata normaaliin elämään, koska oli kehitteillä taikajuoma joka suojaa kiroukselta. Ihmiset alkoivat odottaa innolla luvattua taikajuomaa.

 

Vuosi alkoi vähitellen loppua ja puhuttiin, että nyt voitaisiin juhlia joulua. Ihmiset olivat tottuneet välttelemään ihmisiä ja pysymään kotona, heitä alkoi epäilyttää, onko turvallista sittenkään juhlia. Taikajuoma ei ollut vielä ihmisten saatavilla, vain se takasi turvallisen juhlan.

 

Jotkut juhlivat, jotkut eivät, jokainen valitsi itse, mutta juhlan jälkeen tuli tiedotteita missä kerrottiin yhä useamman joutuneen kirouksen uhriksi. Ihmiset alkoivat syyttää toisiaan kirouksen levittämisestä, koska jotkut halusivat ottaa riskin ja juhlia joulua. Entistä enemmän alkoi näkyä riitoja ja kahtiajakoa. Joidenkin mielestä kirousta ei ollut ja että tiedotteiden kehotukset olivat typeriä. Useampi sen sijaan oli sitä mieltä, että vain tiukasti ohjeita noudattamalla päästiin kirouksesta eroon.

 

Vanhuksilla alkoi olla vaikeaa, heidät pyrittiin pitämään pois ulkoa, sillä heillä oli suurin riski joutua kirouksen uhriksi. Sanottiin, että kirous iskee helpoiten vanhoihin ja raihnaisiin. Heitä alettiin kutsua eräänlaisiin turvataloihin joissa he olisivat suojassa. Monetkaan perheen vanhemmasta väestä ei halunnut mennä näihin, mutta heidät puhuttiin ympäri. Kaduilta heidät ohjattiin takaisin kotiin tai suoraan turvataloon. Turvatalossa ei nuoremmat saaneet vierailla ollenkaan, sillä kirouksen riski oli liian suuri. Kaikki tämä oli monelle täysin hyväksyttävää. Tietty oli niitäkin, jotka pitivät oman isoäitinsä luonaan kaikesta huolimatta. Heitä syyllistettiin kovasti.

 

Vihdoin tuli tiedote joka lupasi taikajuomaa kaikille. Se antaisi kuulema täydellisen suojan pahaa kirousta vastaan. Ihmiset ilostuivat kun ymmärsivät, että turva oli vihdoin saatu. Sitä jonotettiin ja suorastaan revittiin käsistä. Osa maan kansalaisista ei halunnut ottaa taikajuomaa, heitä pidettiin hirveinä ihmisinä. Tämä johti uusiin kahtiajakoihin, taikajuoman ottaneet halveksivat niitä, jotka kieltäytyivät juomasta. Väki riiteli keskenään enemmän kuin koskaan ennen.

 

Ensimmäisen taikajuoma erän jälkeen alettiin puhua varmistavasta juomasta, joka tuli ottaa mahdollisimman pian. Sillä varmistettaisiin taikajuoman vaikutus pysyväksi. Kiltisti ihmiset menivät ottamaan tämänkin taikajuoman. Usko parempaan huomiseen oli kova. Oli jälleen kovaa vastakkainasettelua, sillä jotkut kehtasivat kieltäytyä edelleen taikajuomasta. Heitä pidettiin vastuuttomina ja kirousmyönteisinä jotka levittivät kirousta kaikkialle.

 

Riidat alkoivat pikkuhiljaa muotoutua pieniksi sodiksi. Eri kaupungeissa näkyi jos jonkinmoista yhteenottoa ja useimmiten taikajuomasta kieltäytyjiä alettiin pidättää. Heidät haluttiin pitää pois turvallisuutta hakevasta valtakunta, joten kaikki muu koettiin pahana uhkana. Taikajuomien suosio jatkoi nousua, vaikka olikin alkanut ilmetä mitä kummallisempia ongelmia ihmisten kehossa. Ihonväri on muuttunut joillakin, ruskean, sinisen, vihreän värisiä ihoja näkyi, mutta tiedotteet kertoivat että se on vain merkki siitä, että taikajuoma toimii. Mystisiltä kuolemiltakaan ei suinkaan vältytty, mutta ne laitettiin kirouksen piikkiin, jota taikajuomattomat levittivät.

 

Kansalaiset olivat nyt jakautuneet hyvin radikaalisti kahteen eri väkeen, niihin jotka kannattivat taikajuomia ja niihin jotka eivät uskoneet kirouksen olemassa oloon. Tuntui että, jopa kuningatar lietsoi tätä vastakkainasettelua. Jotkut miettivät miksi kuningas salli tämän kaiken. Ennen kuningaspari ilmestyi silloin tällöin alamaistensa luokse, mutta nyt oli toisin. Kuninkaanlinnasta ei tullut ulos muuta kuin tiedotteita tasaisin väliajoin, jotka sanoivat samaa: pysy kotona, ota taikajuomaa.

 

Näin elettiin monia kuukausia. Jotkut ihmiset alkoivat kyllästyä ja nousivat vastustamaan tiedotteita, he repivät ja polkivat ne jalkoihinsa näkyvällä paikalla. Tähän puuttui välittömästi kuninkaan kaartin sotilaat. He pidättivät kaikki, jotka tohtivat häpäistä kuninkaalliset tiedotukset. Tämän jälkeen tuli uusi tiedote missä kehotettiin kaikkia ihmisiä pitämään silmänsä auki, sillä kuninkaan vihollisia oli kaikkialla. He olivat kirouksen alaisiksi joutuneita ja olivat äärimmäisen vaarallisia. Heidät tuli välittömästi ilmiantaa kuninkaalliselle kaartille. Ne, jotka piilottelivat näitä, pidätettiin yhtä syyllisinä. Tämän tiedotteen jälkeen kaduilla alkoi kulkea entistä enemmän kaartilaisia ja hyvin monet alkoivat antaa läheisiään ilmi. Naapuri oli helppo antaa ilmi, mikäli heillä oli ennestään kärhämää. Monet perheen isät vietiin eikä heidän perhettään enää katsottu hyvällä. Pahimmillaan äiti lapsineen ajettiin ulos kaupungista, missä heidän elämänsä saattoi päättyä karhun kitaan tai ryövärin puukkoon.

 

Koko maa alkoi vaikuttaa yhdeltä suurelta sekasorrolta. Mikään ei tuntunut olevan enää järjestyksessä. Kuningatar syötti kansalaisille vain uusia tiedotteita, jotka koskivat vain samoja asioita. Taikajuoman kattavuus oli saatu huippuunsa, mutta silti sanottiin että kirous iskee, mikäli juomaa ei oteta.

 

Oli menossa jo kuudes annos ja silti vain kirous oli uhka. Ihmiset alkoivat saada tarpeekseen. Pikkuhiljaa ne jotka olivat kieltäytyneet alusta lähtien, alkoivat suunnitella suurkapinaa. Viimeisin tiedote oli saanut kupin lopullisesti nurin. Tiedotteessa oli kerrottu, että käyttöön otetaan taika joka paikantaa kirouksen saaneen ihmisen ohjaten hänet sisätiloihin pysyen siellä. Taikajuoma sisälsi kyseistä taikaa ja osa väestä oli jo pahasti sen vaikutuksen alaisena.

 

Useasta kaupungista laitettiin erilaisia kapinahankkeita pystyyn. Monia onnistui kaartilaiset tukahduttamaan, mutta aina kapina nousi uudelleen. Se onnistui saamaan niin paljon ihmisiä mukaan, ettei kaartilaisilla ollut enää mitään mahdollisuuksia. Myös osa heistäkin liittyi kapinaan. Vallankumouksen aikakausi oli alkanut. Se eteni hitaasti, mutta varmasti. Oli toki sooloilijoita, jotka kävivät tuhoamassa taikajuomanjakopisteitä ilman järkevää suunnitelmaa ja joiden pelättiin tuhoavan kaiken. Siitä olikin hyötyä ja niiden tuhoamista jatkettiin. Kapinaväen joukossa oli toki niitäkin, jotka olivat niin vahvasti taikajuoman vaikutuksen alaisena, että he yrittivät väkisin pysäyttää kapinamielet. Heille ei annettu yhtään enempää mahdollisuuksia kuin kuninkaan kaartilaisillekaan, heitä kohdeltiin vain lempeämmin.

 

Vihdoin kapinallisjoukko pääsi kuninkaan linnan portille. Heitä ei luonnollisestikaan päästetty sisään, joten he piirittivät linnan. Kaartilaiset eivät tällaista ymmärtäneet, koska heidät oli koulutettu vastaamaan sotaisaa piiritystilannetta eikä suinkaan tavallisten tallaajien piiritystä. Kansalaisia oli monta kertaa enemmän kuin kaartialisia ja vartijoita.

 

Kansa vaati saada neuvotella hallitsijoiden kanssa. Näihin ei saatu minkäänlaista vastausta, vain se saatiin varmistettua, että kuningatar ja kuningas olivat linnassa. Piiritys jatkoi viikkokaupalla, väki ei suostunut luovuttamaan vaikka kaartilaiset heitä niin uhkailivatkin. Useita kertoja vaadittiin saada neuvotella. Kansan vaatimukset olivat yksinkertaiset; kaikki kiroustoimenpiteet ja siihen liittyvät asiat oli lopetettava välittömästi, vangitut oli vapautettavat ja heidän elinkeinonsa palautettava, kuningatar Hannan oli luovuttava vallasta ja karkotettava maasta ikuisiksi ajoiksi.

 

Kuninkaanlinnasta ei annettu moisille mitään vastakaikua. Kansa hermostui koska heitä ei kuunneltu, joten he päättivät tehdä hyökkäyksen. Tilanne vaati äärimmäisiä ratkaisuja. Tehtiin salaisia suunnitelma ja laadittiin huolella tiukka strategia. Nyt ei ollut enää varaa möhliä.

 

Koitti hyökkäyksen päivä. Kaikki oli valmista, vain toiminta puuttui. Ja niin tehtiin. Otettiin suunta kohti linnaa ja tunkeuduttiin väkisin sisään. Kaartilaiset hämmästyivät ihmismassaa ja sen voimaa. Heillä ei ollut mitään mahdollisuutta sitä vastaan ja antautuivat suosiolla. Väki survoutui sisemmälle ja he löysivät makuukamarin, jossa makasi heidän kuninkaansa. Kuningatarta ei näkynyt missään. Kuningas Pauli oli todella huonossa kunnossa ja väki ymmärsi että kuningatar onkin vallananastaja. Jatkettiin etsintöjä ja pian löytyikin hän, jonka verta kansa vaati. Hanna oli piiloutunut vankien sekaan, mutta se oli ollut virhe. Kansa vapautti linnan vangit, ne jotka olivat vielä hengissä kuten oikea kuningatar Enni, Hanna löydettiin heidän joukostaan. Hänet raahattiin ulos linnasta ja käytännössä revittiin kappaleiksi ennen kuin ulos oli päästy. Viimeisenä hengenvedolla Hanna pyysi armoa, mutta kukaan ei sitä kuunnellut. Vihdoin oli päästy eroon pahansuovasta kirouksesta, jota niin kovasti pelättiin.

 

Vallananastaja Hannan tuhot olivat mittaamattomat: kaikenikäisiä oli kuollut lukemattomat määrät, isännät olivat viruneet vankiselleissä ja olivat lähes kuoleman omia. Hengissä olevat olivat täysin mielipuolisia sillä taika, joka heidät mieltään hallitsi näinkin pitkään, oli nyt kadonnut. Se puolestaan johti siihen, että kaikki tolkku oli kadonnut, mieli oli vakavasti vaurioitunut. Eläimiä oli kuollut hoidon puutteeseen aivan liikaa, ruokaa oli siis aivan liian vähän. Pellot olivat huonolla tolalla, niissä kasvoi pelkkää rikkaruohoa ja menisin aikaan kuin ne saisi jälleen tuottamaan. Lapsien tilakaan ei ollut kehuttavat, heitä oli kuollut monia ja syntyvyys oli kääntynyt laskuun. Perheet olivat hajallaan ja turvattomina. Talot olivat rappiolla, monet olivat täysin tuhoutuneita, joissain löytyi vakavia puutteita, koska ammattitaitoisia isäntiä ei ollut.

 

Mutta kansa iloitsi. Paha vallananastaja oli poissa ja oikea kuningatar ottaisi jälleen paikkansa. Asiat alkaisivat näyttää paremmilta. Mutta menisi silti vuosikausia palauttaa valtakunta siihen tilaan, mikä se oli ennen.

 

Loppu

 

Mikä oli tarinan opetus? Ei yksin, vaan yhdessä voi voittaa ylivoimaisenkin pahuuden.