keskiviikko, 10. marraskuu 2021

Linnavuoren legenda

Vuosia vuosia sitten oli paikka, jota kutsuttiin ”kyläksi maan keskellä”. Tämän paikan korkein kohta on eräs vuori, jota kutsutaan Linnavuoreksi. Linnavuori ei ole turhaan sen niminen, sillä sen vuoren rinteillä hallitsi aikoinaan mahtava linnoitus. Sen paksut muurit ja valtaisan korkeat tornit takasivat loistavan puolustuksen mitä tahansa vihollista vastaan. Muurien ulkopuolella vallitsi kuusien ja mäntyjen metsä. Vaikka tie linnalle oli hyvin helppokulkuinen, metsään ei ollut mitään menemistä. Siellä vaanivat suurpedot, jotka hyökkäsivät kaiken elävän kimppuun. Turvassa muurien sisäpuolella asui kokonaisia perheitä ja useita työläissäätyjä. Jokainen muurin sisällä tiesi paikkansa ja oli uskollinen linnan hallitsijalle.

 

Hallitsija oli Sepeteus Suur-Linnamaa, joka alun perin oli ollut köyhä talonpoika nimeltä Sepeteus Linna. Hän oli perinyt tuntemattomana pysyneenä sukulaiseltaan linnanrähjän. Perimisen aikoihin Sepeteus oli kovin ahkera, vaikka se ahkeruus yleensä palkittiin moitteilla, sillä hänellä oli tapana kähveltää naapurin puutarhasta milloin mitäkin. Näitä pikku varkauksia ei yleensä katsottu lainkaan hyvällä. Nuoreksi mieheksi tultuaan, saapui Sepeteukselle tieto menehtyneestä sukulaisesta, joka on merkinnyt hänet ainoaksi perijäkseen. Tuohon aikaan perimysasiat eivät olleet niin tarkkoja kuin nykyään. Ahneuksissaan Sepeteus otti perinnön vastaan ja lopulta se paljastui kotikylän hylätyksi linnanraunioksi, jossa ei ole asunut ketään vuosikausiin.

 

Sepeteus päätti asettua linnaan asumaan kunhan siitä tulisi ensin asuinkelpoinen. Hän kävi linnan hyvin tarkkaan läpi ja sattumalta löysi vihjeen salatun aarteen jäljille. Sepeteuksella meni puoli vuotta löytää aarrekammio ja siellä oli kasoittain kultakolikoita ja muita arvokkaita esineitä. Tiedon aarteesta äkkirikastunut Sepeteus olisi halunnut pitää itsellään, mutta koska tarvitsi apua linnansa entisöinnissä, varat tulisivat eittämättä esille kulujen maksun yhteydessä. Ja niin siinä kävi, Sepeteus kunnosti ja rakennutti linnaansa. Kun linna vihdoin kuukausien työn jälkeen oli edes jokseenkin asuttavassa kunnossa, hän kutsui perheensä asumaan kanssaan. Yksin asuminen ei Sepeteusta houkuttanut. Aarteestaan hän tosin ei hiiskunut sanaakaan edes perheelleen. Aina jos joku sattui kysymään, miten oli kattanut korjauskulut, hän viittasi vain ahkeraan työntekoon.

 

Suuri linna tarvitsi myös työläisiä ja niitä Sepeteus palkkasi omasta kylästään sekä naapuripitäjistä. Noihin aikoihin alkoi koko maassa kiertää huhu äkkirikastuneesta nuoresta linnanherrasta. Huhun seurauksena osingoille pyrkijöitä oli riesaksi asti. Sepeteus joutui hankkimaan alkeellisen vartiokaartin, jotta kaikenlaiset rahanahneet kiertolaiset saatiin kuriin. Oli köyhiä, jotka halusivat almuja, rikkaita jotka halusivat lisää mammonaa, maantalon isäntiä ties millaisilla pyynnöillä ja tekosyillä. Pahimmat olivat kuitenkin isät, jotka väenväkisin tyrkyttivät tyttäriään avioliittoon Sepeteuksen kanssa jotta saisivat sitä kautta lisää omaisuutta. Kaikista näistä hän kieltäytyi ja sitkeimmätkin älysivät jossain kohtaa luovuttaa.

 

Sepeteus ymmärsi, että lisää väkeä oli palkattava ja kaikista tärkeintä oli vaimo hankittava. Linna ei pyörisi ellei taloudessa olisi osaavaa emäntää. Vaikka linnaan lappasi vartioinnista huolimatta isiä, jotka halusivat naittaa tyttärensä, hän ei heitä huolinut. Oli löydettävä kunnon vaimo jonka perhe ei olisi pelkästään rikkauksien perässä. Niinpä Sepeteus jätti linnansa isänsä hoidettavaksi ja lähti etsimään naapuripitäjästä itselleen sopivaa vaimoa. Hän kiersi etsimässä mutta kaikkialla jo tiedettiin hänen rikkauksistaan ja kaikilla oli samanlainen rahankiilto silmissään. Välillä hän poikkesi linnassaan tarkistamassa, oliko kaikki kunnossa. Sitten eräänä kertana samalla reissulla hän teki myös pysähdyksen kotikylänsä torilla. Siellä Sepeteus näki hyvin kauniin tytön ja suuntasi juttelemaan tälle. Kävi ilmi, että tyttö oli hänen vanha naapurinsa Annan Lassentytär Linnamaa. Annan vanhemmat olivat kuolleet tämän ollessa pieni ja hän oli jäänyt orvoksi vanhemman sisarensa kanssa. Kyseinen sisar oli jo naitettu toiselle puolelle maata ja Anna toimi piikana eräässä kartanossa.

 

Sepeteus tiesi silloin, että Annasta tulisi hänen vaimonsa, halusi tai ei. Niinpä hän kävi kosimassa Annaa kartanossa ja siellä suostuttiin ilomielin. Sepeteus tosin teki selväksi että linnaan muuttaa vain Anna, ei kukaan muu, sillä kartanon väestä yksikään ei ollut sukua Annalle. Kartanon isäntä suuttui ja käski viedä tytön mennessään välittömästi. Niinpä Sepeteus saattoi tulevan vaimonsa linnaan ja Sepeteuksen äiti alkoi opettaa ja näyttää miten linnassa asiat toimivat.

 

Sepeteuksen ja Annan häät järjestettiin mitä pikimmin, sillä kylällä saattaisi pian liikkua ikäviä juttuja. Ne järjestettiin linnassa, johon oli kutsuttu melkein koko kylän väki. Myös muista kylistä oli kutsuttu vieraita. Kartanosta jossa Anna oli piikomassa, ei saapunut ketään. Se ei juhlatunnelmaa haitannut, virallinen seremonia suoritettiin ja sen jälkeen juhlittiin kunnolla. Sepeteus ei säästellyt kuluissa ja jokaiselle riitti syömistä ja juomista aina aamuun asti. Jälkeenpäin kiiteltiin kovasti huippuhienoista juhlista ja toivottiin jatkossakin yhtä hulppeita syöminkejä.

 

Häiden yhteydessä Sepeteus vaihtoi Linna sukunimensä Suur-Linnamaaksi, kuten siitä tuli myöskin Annan sukunimi. Sepeteus halusi nimensä olevan yhtä korea kuin linnansa oli. Häiden jälkeen Anna asettui Sepeteuksen makuukamariin kuten kuuluikin.

 

Kumpaakin seurasi uudet velvollisuudet. Sepeteus oli virallisesti linnanherra ja Anna linnanherratar, jonka ensisijainen tehtävä oli pitää puolisostaan huolta. Sepeteus palkkasi uutta väkeä linnaan töihin. Oli puutarhureita, piikoja, ruuan laittajia, luutunsoittajia sekä monia muita. Linna ei alun alkaenkaan ollut kovin suuri, nyt se tuntui ahtaalta koska väkeä oli muuttanut ja täyttänyt jokaisen käytettävissä olevan huoneen. Sepeteus päätti laajentaa, sillä ympärillä oli vain metsää silmänkantamattomiin. Toki omat rajoituksensa teki ne, että oltiin korkealla vuorella ja että kylä oli tukkeena, mikäli niin pitkälle joskus piti laajentaa. Tuore linnanherra ei moisista murehtinut vaan suunnitteli laajennuksen siten, että se suunnattiin poispäin kylästä. Vuoren rinteelle oli helppo rakentaa kunhan muisti vain tukea ja paaluta tarpeeksi. Puutavara ei ainakaan loppuisi kesken ja siihen työhän palkattiin lisää työläisiä. Kiviä sen sijaan tarvittiin paljon. Sepeteus joutui turvautumaan naapuripitäjän kiviveistämöön ja tekemään sinne valtavan tilauksen. Kalliiksi se kävisi, mutta linnanherralla oli kyllä rahaa tarpeeksi.

 

Linnan laajennus eteni tuskallisen hitaasti, mutta ainakin siitä tulisi vankka. Lopulta kun linnan uusi osa oli valmis, Sepeteus tiesi tehneensä oikean ratkaisun. Nyt tilaa oli uusille asukkaille ja mikä tärkeintä, linna näytti upealta ulkoapäin.

 

Sepeteuksen vanhemmat olivat ylpeitä pojastaan ja he elelivät rauhaisaa elämää linnassa, heille omaan käyttöön tarkoitetussa osassa. Sepeteuksen äiti neuvoi Annaa edelleen vaikka tämä osasikin jo kaiken tarpeellisen. Septeuksen isä puolestaan antoi poikansa touhuta ja tehdä päätökset itse, neuvoi vain jos kysyttiin ja sitä tapahtui hyvin harvoin.

 

Vihdoin koitti aika jolloin ensimmäisen perillisen olisi tarkoitus syntyä. Aikaa oli kulunut sen saralla liiankin kanssa ja Anna oli kuullut piikojen keskuudessa supattelevan häntä mahoksi, jolloin he kehtasivat epäillä hänen kykyä synnyttää perillistä. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen mahoksi kutsumiset loppuivat, vaikka perillinen olikin tyttö. Jos sieltä tulee tyttö, tulee sieltä myös poika, sanottiin piikojen keskuudessa. Tytön nimeksi tuli Aino Sepeteuksentytär.

 

Linnoituksen ongelmat eivät suinkaan olleet näin yksinkertaisia. Vaikka onnenonkijoiden virta oli saatu tyrehdytettyä, eivät hyökkäykset siihen olleet loppuneet. Pian sai Sepeteus kokea rajun hyökkäyksen barbaarien toimesta. Linnan puolustus ei antanut periksi vaan voitti ensimmäisen kunnon taistelunsa. Valitettavasti ilman kuolemia ei selvitty. Sepeteuksen raskas velvollisuus oli rakennuttaa linnan läheisyyteen hautuumaa vainajille, nykyisille että tuleville.

 

Ensimmäinen voitto tuli kalliisti, mutta Sepeteus oli siihen tyytyväinen. Hän ymmärsi, ettei seuraavaa hyökkäystä voitu voittaa ilman kunnon puolustusjoukkoja. Sotilaiden kouluttaminen alkoi ja uutta väkeä otettiin jälleen linnaan, tällä kertaa nuoria miehiä puolustustehtäviin. Valintaprosessi oli tarkka, joka ei osoittanut virheeksi, sillä mukaan pyrki täysin kelvottomia miehiä, jotka puhuivat vaan rahasta. Sepeteus sai kokoon tarpeeksi väkeä puolustamaan linnaa.

 

Vanhat huhut olivat jälleen lähteneet liikkeelle ja rahanahneita ihmisiä riitti. Tällä kertaa oli paljon helpompaa käännyttää väki pois portilta, sillä aseistetut sotilaat osasivat vakuuttaa ettei linnaan ollut mitään asiaa. Samoihin aikoihin Annan toinen synnytys lähestyi. Sepeteus toivoi poikaa jonka voisi tulevaisuudessa nimittää linnanherraksi joka perisi valtavan omaisuuden. Kaikkien onneksi syntyi poikalapsi. Sepeteus oli onnensa kukkuloilla ja käski järjestämään suuret juhlat. Jälleen kutsuttiin koko kylän väki ja muitakin ihmisiä muualta. Nyt ei juhlittu vain yhtä yötä vaan peräti kolme päivää. Anna ja lapset tosin osallistuivat vain ensimmäiseen iltaan. Pojan nimeksi tuli Sebastian Sepeteuksenpoika.

 

Linnassa elämä oli tuohon aikaan mallillaan. Sepeteuksen lapset kasvoivat ja linnan väki samoin. Aina kun tila linnassa tuli täyteen, uudet laajennukset käynnistyivät. Pian muurien sisäpuolella asui satoja ihmisiä, enemmän kuin kylässä ollenkaan. Vieressä oleva kyläkin kasvoi, sillä joskus sattui joku muuttamaan pois ja asettumaan kylään. Sepeteus hyväksyi tämän ja lahjoitti lähtijälle yleensä pienen omaisuuden. Summa ei koskaan ollut niin suuri, jotta linnasta olisi sen vuoksi kannattanut lähteä pois.

 

Vaikka linnassa virallisesti elettiin kylän oman hallitsijan ja lain alaisuudessa, oli Linnavuorella silti oma laki ja hallintojärjestelmä. Aika, jolloin linnaa vasta asutettiin ensimmäisten ihmisten toimesta, oli jokseenkin kaoottista, sillä lakia ei ollut. Vasta kun Sepeteus onnistui luomaan ensimmäisen säännöstön, ihmiset rauhoittuivat ja kunnioittivat linnanherraansa. Näin pienellä asialla saatiin järjestys.

 

Vuodet vierivät ja Sepeteukselle ja Annalle syntyi kolmas lapsi, tällä kertaa tytär jonka nimeksi annettiin Sofia Sepeteuksentytär. Niihin aikoihin kävi myös kuolema linnassa, Sepeteuksen äiti menehtyi keskellä kylmintä talvea. Hän oli silloin jo vanha ja hauras eikä linnaan tunkeva talven kylmyys tehnyt lainkaan hyvää. Kuitenkin hän ehti nähdä kolmannen lapsenlapsensa ennen kuolemaansa. Sepeteus oli hyvin murheinen mutta kaikista murheellisin oli Sepeteuksen isä. Ei mennyt kovinkaan kauaa kun hän seurasi vaimoaan. Heidät molemmat haudattiin Sepeteuksen rakentamalle sukuhaudalle.

 

Aikaa myöten Sepeteuksen nuorin tytär Aino, varttui naimaikäänsä. Ainolle oltiin jo katsottu sopiva puoliso Sepeteuksen toimesta. Eräs Adolf Johanneksenpoika sai viedä Ainon vihille. Nuori pari muutti linnan erääseen vanhempaan osaan, johon Sepeteus oli varustanut kaiken tarvittavan uutta perhettä varten.

 

Sepeteuksen toinen lapsi, Sebastian, oli tarkoitus tulla linnan perijäksi. Nuorten miesten keskuudessa ei Sebastian ylpeillyt tulevasta perinnöstään. Hän tiesi että, moisesta saattaisi olla huonoja seuraamuksia tulevaisuutta ajatellen. Hän opiskeli isänsä johdolla linnan talouteen ja hallintoon liittyviä asioita. Myös sotilaskoulutuksen Sebastian sai.

 

Pikkuhiljaa Sepeteuksen nuorin lapsi, Sofia, kasvoi naimaikään ja hänet niinikään naitettiin linnan toiseen osaan. Hän sai puolisoksi Lauri Peterssoninpojan.

 

Pian häiden jälkeen Ainolle ja Adolfille syntyi poika. Silloin Sepeteus tiesi että, hänen perintönsä tulisi olemaan hyvissä käsissä tulevaisuudessa. Jälkeläisiä syntyisi hänen poismenonsa jälkeenkin. Vuodet olivat kasvattaneet linnaa sekä Sepeteusta itseään. Linna oli myöskin hänen jälkeläisensä. Yhdessä Annan kanssa linnasta oli tullut se vauras ja komea linnoitus johon Sepeteus nuoruutensa päivinä oli tähdännyt.

 

Sebastianista tuli eräänä kauheana keväänä virallisesti linnanherra. Sepeteus ja Anna olivat matkalla naapuripitäjään vain renki mukana ohjaamassa hevosrekeä. He olivat ylittämässä järven jäätä, kunnes petollinen jää petti alta ja koko reki hevosineen vajosi. Vain renki selvisi ihmeen kaupalla ja meni heti pyytämään apua rannalla olevasta talosta, vaikka tiesi sen olevan jo myöhäistä.

 

Järvi ei ollut kovin syvä, joten reki matkustajineen löydettiin nopeasti. Sepeteus ja Anna haudattiin heidän itsensä rakentamaan sukuhautaan. Koko kylä tuli suremaan yllättäen poistunutta linnanherraa. Sebastian hankki itselleen vaimon pian tämän jälkeen ja he hallitsivat linnaa kuten Sepeteus ja Anna oli tehneet.

keskiviikko, 27. lokakuu 2021

Hans ja kohtalon oikut

Priip priip priip, huusi herätyskello. Digitaalinen kellokalenteri näytti, että kello oli 6.00 aamulla, päivä oli keskiviikko ja vuosi 1857. Hans Nuutinpojan oli aika nousta päivän maataloustöihin. Hansin isällä, Nuut Vihtorinpojalla oli pieni maatila keskisuomessa, pienessä Peräkorven kylässä. Maatilaan kuului viisi lehmää, kolme sikaa, neljä kanaa ja kukko. Näiden lisäksi pihalla juoksenteli koira ja kaksi kissaa.

 

Hans inhosi aikaisia herätyksiä, mutta nousi kiltisti, sillä isä suuttuisi pahemman kerran jos myöhästyisi lehmien ruokinnasta. Näin oli tapahtunut useana aamuna ja niinä päivinä oli yleensä paikat normaalia enemmän kipeänä. Isä laittoi sellaisina päivinä Hansin lapioimaan lantaa navetasta.

 

Huomenta Hans, näen että olet ryhdistäytynyt viime kerrasta, ala siis töihin” Hansin isä Nuut tokaisi väsyneelle Hansille kun tämä saapui navetalle. Hans tarttui talikkoon ja alkoi kantaa lehmille tuoretta heinää. Kun kaikki eläimet oli ruokittu, Hansin äiti, Joanna Johanneksentytär kutsui poikansa keittiöön. ”Hans, älä karkaa mihinkään! Saat luvan lähteä kauppaan, tässä on ostoslista. Ota bonuskorttini mukaan, sillä saa alennusta kahvista. Tarjous on voimassa vain tänään joten pidä kiirettä. Naapurin eukotkin ovat varmasti halvan kahvin perässä”.

 

Joanna lykkäsi Hansille pienen korin jossa oli rahaa, ostoslista sekä bonuskortti. Ei voinut muuta kuin lähteä matkaan. Onneksi Hansilla oli pätevä sähkömopo jolla pääsi nopeasti kaupalle. Naapurin pojat kutsuivat sillä kulkemista turhantärkeäksi hienosteluksi, mutta moiset kateellisten puheet Hans jätti ihan omaan arvoonsa. Olihan hän itse säästänyt vähäisistä rahoistaan, eikä edes ollut ostanut kaikista kalleinta sähkömopoa. Silti kateelliset joilla oli pelkkä polkupyörä, jaksoivat huudella.

 

Matkalla kaupalle, Hans tapasi samaan suuntaan menevän kauniin Elviiran. ”Hyvää huomenta Elviira” Hans pysähtyi ja tervehti kohteliaasti. ”Kas huomenta Hans, kuinka mukava tavata” Elviira vastasi ja oli myös matkalla kaupalle. ”Kas, kun itsekin menen asioille, tulisitko kanssani samalla kyydillä, tähän mopoon mahtuisi kaksikin, olisi suuri ilo jos voisit kanssani matkustaa” Hans lirkutteli. ”Oi, toivoinkin että kysyisit!” Huudahti Elviira ja nousi Hansin viereen. He joutuivat istumaan kovinkin lähekkäin, sillä mopon matkustustila ei ollut järin suuri. Molempien kasvoilla helotti hento puna.

 

Kaupalle päästyään vastassa oli naapurin nulikat, joilla ei koskaan tuntunut olevan mitään muuta tekemistä kuin notkua kaupan edessä ja huudella ohikulkijoille hävyttömyyksiä. ”Hei, katsokaas tuota! Pörinä-Hans on saanut Elviiran kyytiinsä!” ”Voi Elviira parkaa, tule meidän kanssa tänne!” huudeltiin juuri saapuneille Hansille ja Elviiralle. He jättivät moiset huutelut omaan arvoonsa ja menivät sisään kauppaan, missä heitä ystävällisesti tervehti Teuvo-kauppias. ”Huomenta Elviira, Huomenta Hans, mitäpä nuoret tänään?”. Teuvon kauppa oli hyvin pieni ja valikoiman laajuus keskinkertainen, mutta se oli kylän ainut kauppa ja palvelu oli mitä ystävällisintä. Kohteliaisuudet vaihdettuaan, nuoret asiakkaat ojensivat ostoslistan Teuvolle, joka iloisesti jutellen täytti heidän korinsa. Kauppaan oli vasta vähän aika sitten tullut uutta mallia oleva pelikone, joka kovasti houkutti Hansia. Äiti oli aina varoitellut moisista rahansyöjistä. Kuten tälläkin kertaa, Hans unohti varoitukset ja kävi pistämässä pari kolikkoa pelikoneeseen. Kuten arvata saattaa, voittoa ei tullut ja sinne hävisi äidin antamat kaupparahat viimeistä kolikkoa myöten. Hans tajusi, ettei enää ollut mitään millä maksaa äidin ostoksia. Nöyrästi hän palasi kassalle ja kysyi voisiko hän ottaa tällä kertaa luotolle. ”Voi voi noiden pelikoneiden kanssa. Houkuttelevat nykynuorisin turmioon. Pitikin ottaa mokoma vekotin kauppaan. Hyvä on, saat luotolle mutta tule huomenna maksamaan se pois.” Hans kiitti kohteliaasti ja lupasi tulla seuraavana päivänä kuten Teuvo oli pyytänyt.

 

Ulos päästyään Elviira totesi, että kaupan edustalla oli kauhea sotku, joka varmasti oli jäänyt jälkeen niiltä huutelevilta naapurin pojilta. Hans nosti yhden papereista maasta ja hämmentyi. ”Elviira katso! Tänään julkaistaan uusi peli puhelimeen! Sen nimi on Dragomon GO! Tässä sanotaan, että nyt jokainen voi olla oman elämänsä lohikäärmeen kouluttaja! Mahtavaa!” Elviira ei välittänyt moisista lainkaan. Hän kummeksui ylipäätään pelaamista, koska oli tärkeämpääkin tekemistä kuten kapioiden valmistusta. Hans ei välittänyt Elviirasta, vaan jätti tämän kylmästi kaupan eteen seisomaan kun Hans lähti kaasuttamaan mopollaan kotia kohti, sillä puhelimen hän oli jättänyt kotiin.

 

Kotiin päästyään Hans ryntäsi keittiöön nakaten ostoskorin äidilleen, vaivautumatta edes tervehtimään hän juoksi suoraan huoneeseensa puhelimensa luo. Vaikka puhelin oli vanhaa mallia, se mukisematta latasin Dragomon GO pelin. Kaksi nuorempaa sisarusta, oli tullut Hansin ovelle ihmettelemään, mikä oli saanut veljen noin käyttäytymään. ”Hans, mitä tämä tarkoittaa? Ryntäät sisään kuin mikäkin kiertolainen etkä edes tervehdi! Missä on vaihtorahat, ostitko edes tarjouskahvia?!” Hansin äiti oli tullut ovelle eikä ollut lainkaan mielissään. ”Mutta äiti, tänään on julkaistu uusi peli jossa voi kuka tahansa olla lohikäärmemestari” Hans selitti mutta Joanna oli nopeampi. Hän antoi pyyheliinalla pojalleen ympäri korvia. ”Oli sitten viimeinen kerta kuin tuohon tapaan ryntäät sisään. Odotahan kun isäsi tästä kuulee!” Joanna marssi ulos huoneesta eikä edes muistanut takavarikoida puhelinta.

 

Hans tiesi että luvattu uhkaus toteutuisi. Isä ei todellakaan hyväksyisi moista käytöstä ja rangaistus tulisi olemaan kova. Silti hän päätti kokeilla peliä ja murehtia rangaistusta myöhemmin. Peli oli erittäin koukuttavat. Se perehdytti aloittelevan pelaajan tarkasti pelin saloihin, johon kuului lohikäärmeiden nappausten lisäksi, hoitoa, kasvatusta, koulutusta sekä niiden yksilölliset ominaisuudet. Hans pujahti ulos ikkunasta, sillä peli kertoi että lähistöllä olisi uusia lohikäärmeen poikasia napattavaksi. Metsässä Hans pääsi pelaamaan rauhassa ja napattavia lohikäärmeitäkin tuntui riittävän. Piti napata tietty määrä, jotta saavuttaisi tason josta avautuisi uusia ominaisuuksia. Ensimmäiset tasot olivat helppoja, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sen haastavampia tasovaatimukset olivat.

 

Pelin lumoissa Hans ei ollut huomannut illan tulleen. Oli jo saapunut hämärä kun hän tajusi, että pitäisi pikkuhiljaa lähteä kotia kohti. Matkaa oli kertynyt jonkin verran koska pelissä piti myös kerätä virstoja, jotta voisi avata lohikäärmeen munia.

 

Kotipihaan päästyään Hans miettiä, arvaisiko mennä pääovesta vai oman ikkunan kautta. Päätöstä ei tarvinnutkaan tehdä, sillä isä Nuut tuli ulko-ovelle vastaan. ”Hans! Nyt tupaan sieltä! Heti!” Hans tiesi, että isä oli tosissaan koska äänensävy oli erittäin ankara. Hans tuli sisälle tupaan erittäin nöyränä. Nyt ei voinut kuin ottaa rangaistus kiltisti vastaan. Äiti Joanna ja muut sisarukset odottivat nurkassa kun talon isäntä puhui. ”Hans, istu alas! Olen pettynyt sinuun ja pahasti. Olet tänään käyttäytynyt aivan hirveästi. Olet jättänyt maksamatta Teuvolle ostoksesi ja rahat jotka sinulle annettiin, tuhlasit tyhjänpäiväiseen pelikoneeseen. Aivan kaikki rahat! Sitten jätät Elviira-neidin kaupan pihaan seisomaan. Voitko kuvitella kuinka vihainen hänen äitinsä oli, kun hän täällä poikkesi? Erittäin tuohtunut ja syystä. Eikä siinäkään vielä kaikki, sinä ryntäät sisälle taloon kiireen kaupalla tervehtimättä äitiäsi ja antamatta minkäänlaista selitystä puuttuvista vaihtorahoista. Sellaista minä en siedä! Ja lista ei pääty vielä siihen! Antamatta mitään selitystä mihinkään, karkaat jonnekin metsään täysin päättömästi höpöttäen jostain lohikäärmeistä ja jättäen samalla tilan työt tekemättä! Minä jouduin kaiken tekemään YKSIN kun sinä juoksentelet joidenkin olemattomien olentojen perässä! Luuletko eläväsi jossain 2000-luvulla?!” Hans kuunteli isänsä saarnaa ymmärtäen mokanneensa pahasti. Peli oli ottanut hänestä vallan. ”Kuuntelepa vielä hetki, poika! Nyt lienee syytä kertoa, että olimme äitisi kanssa ajatellut naittaa sinut Elviiralle. Se olisi ollut hyvä naimakauppa puolin ja toisin. Elviiran äiti teki tänään harvinaisen selväksi, ettei huoli sinun kaltaista vatipäätä taloonsa enää ja myöskin uhkasi, että jos näkee sinut lähelläkään Elviiraa, hän ei vastaa teoistaan. Tiedät sen naisen, parempi pysyä kaukana Elviirasta.”

 

Hans ei ollut uskoa korviaan. Hän oli katsellut ja yrittänyt tehdä selväksi, että Elviiran hän haluaisi vaimokseen mutta nyt näytti se unelma kariutuvan. Elviiran äidillä oli paha maine laittaa nuoret miehet kuriin ja järjestykseen, eikä myöskään sallinut minkäänlaista kaltoinkohtelua tyttärelleen. Asiat olivat menneet todella pahasti vikaan. ”Huomaan poika, että sanomani ei ollut sinulle mieleen. Naimisiin pääset kyllä, vaikka et Elviiran kanssa. On eräs toinen nuori nainen joka on paljon parempi sinulle, kun ottaa huomioon käytöksesi. Tiedät varmasti naapuripitäjän Hellevi Henrikintyttären. Hänen tunnetaan todella hmm.. ankarana neitinä ja hänen isänsä on varmasti suostuvainen avioliittoon. Otan häneen huomen aamulla yhteyttä ja sovimme kuulutuksista mahdollisimman pian.” ”Isä, ei! En halua Helleviä, hän on..” ”Hiljaa poika! Sinulta ei nyt kysytä! Olet kertakaikkiaan niin mahdoton, että saat lähteä! Yhteinen taival Hellevin kanssa odottaa, joten turha purnata vastaan!” Sen sanottuaan Nuut poistui tuvasta pamauttaen oven perässään kiinni.

 

Tupaan laskeutui hiljaisuus. Joanna puhui ensimmäisenä. ”Hans, yritä ymmärtää. Liitto Elviiran kanssa ei mitenkään voi tulla kysymykseen tämän päiväisen jälkeen, tunnethan hänen äitinsä. Joten, Hellevi on ainut mahdollisuus. Mene nyt huoneeseesi siitä ja anna se puhelin minulle, olet pelannut tarpeeksi. Ota korista leipä iltapalaksi. Hyvää yötä Hans.” Hans ei olisi halunnut luovuttaa puhelintaan pois, mutta äidin ankaran katseen alla hän ei voinut muuta.

 

Sängyssä Hans vihdoin pääsi ajattelemaan tekojensa seurauksia. Kaikki mitä isä oli sanonut, oli totta ja oli ymmärrettävää ettei Elviiran äiti halunnut hänen kaltaistaan poikaa vävykseen. Eikä isä ilmeisesti halua enää häntä tulevaksi isännäksi taloonsa. Niin, kukapa haluaisi typeryyksien perässä juoksevan pojan maataloa johtamaan. Hans ymmärsi, mitä hän oli saanut aikaan ja päätti alistua kohtaloonsa. Näihin aatoksiinsa hän nukahti ja toivoi tulevaisuuden olevan armollinen.

 

 

keskiviikko, 27. lokakuu 2021

Blogini prologi

Joskus tulee hetki, jolloin on pakko kirjoittaa. Se hetki on nyt käsillä. Jos uusien tarinoiden kirjoittaminen on se asia, jota minun kuuluu tehdä, olkoon niin. Tulee aikoja jolloin ei tekstiä synny ja tulee myös niitäkin aikoja jolloin ei synny muuta kuin tekstiä. Teksteissäni tulee taatusti esiintymään kirjoitusvirheitä mutta silti yritän parhaani. Aika näyttää millainen tämän blogin tulevaisuus siis on. Sen enempiä jaarittelemaan, mennään itse asiaan.