Priip priip priip, huusi herätyskello. Digitaalinen kellokalenteri näytti, että kello oli 6.00 aamulla, päivä oli keskiviikko ja vuosi 1857. Hans Nuutinpojan oli aika nousta päivän maataloustöihin. Hansin isällä, Nuut Vihtorinpojalla oli pieni maatila keskisuomessa, pienessä Peräkorven kylässä. Maatilaan kuului viisi lehmää, kolme sikaa, neljä kanaa ja kukko. Näiden lisäksi pihalla juoksenteli koira ja kaksi kissaa.

 

Hans inhosi aikaisia herätyksiä, mutta nousi kiltisti, sillä isä suuttuisi pahemman kerran jos myöhästyisi lehmien ruokinnasta. Näin oli tapahtunut useana aamuna ja niinä päivinä oli yleensä paikat normaalia enemmän kipeänä. Isä laittoi sellaisina päivinä Hansin lapioimaan lantaa navetasta.

 

Huomenta Hans, näen että olet ryhdistäytynyt viime kerrasta, ala siis töihin” Hansin isä Nuut tokaisi väsyneelle Hansille kun tämä saapui navetalle. Hans tarttui talikkoon ja alkoi kantaa lehmille tuoretta heinää. Kun kaikki eläimet oli ruokittu, Hansin äiti, Joanna Johanneksentytär kutsui poikansa keittiöön. ”Hans, älä karkaa mihinkään! Saat luvan lähteä kauppaan, tässä on ostoslista. Ota bonuskorttini mukaan, sillä saa alennusta kahvista. Tarjous on voimassa vain tänään joten pidä kiirettä. Naapurin eukotkin ovat varmasti halvan kahvin perässä”.

 

Joanna lykkäsi Hansille pienen korin jossa oli rahaa, ostoslista sekä bonuskortti. Ei voinut muuta kuin lähteä matkaan. Onneksi Hansilla oli pätevä sähkömopo jolla pääsi nopeasti kaupalle. Naapurin pojat kutsuivat sillä kulkemista turhantärkeäksi hienosteluksi, mutta moiset kateellisten puheet Hans jätti ihan omaan arvoonsa. Olihan hän itse säästänyt vähäisistä rahoistaan, eikä edes ollut ostanut kaikista kalleinta sähkömopoa. Silti kateelliset joilla oli pelkkä polkupyörä, jaksoivat huudella.

 

Matkalla kaupalle, Hans tapasi samaan suuntaan menevän kauniin Elviiran. ”Hyvää huomenta Elviira” Hans pysähtyi ja tervehti kohteliaasti. ”Kas huomenta Hans, kuinka mukava tavata” Elviira vastasi ja oli myös matkalla kaupalle. ”Kas, kun itsekin menen asioille, tulisitko kanssani samalla kyydillä, tähän mopoon mahtuisi kaksikin, olisi suuri ilo jos voisit kanssani matkustaa” Hans lirkutteli. ”Oi, toivoinkin että kysyisit!” Huudahti Elviira ja nousi Hansin viereen. He joutuivat istumaan kovinkin lähekkäin, sillä mopon matkustustila ei ollut järin suuri. Molempien kasvoilla helotti hento puna.

 

Kaupalle päästyään vastassa oli naapurin nulikat, joilla ei koskaan tuntunut olevan mitään muuta tekemistä kuin notkua kaupan edessä ja huudella ohikulkijoille hävyttömyyksiä. ”Hei, katsokaas tuota! Pörinä-Hans on saanut Elviiran kyytiinsä!” ”Voi Elviira parkaa, tule meidän kanssa tänne!” huudeltiin juuri saapuneille Hansille ja Elviiralle. He jättivät moiset huutelut omaan arvoonsa ja menivät sisään kauppaan, missä heitä ystävällisesti tervehti Teuvo-kauppias. ”Huomenta Elviira, Huomenta Hans, mitäpä nuoret tänään?”. Teuvon kauppa oli hyvin pieni ja valikoiman laajuus keskinkertainen, mutta se oli kylän ainut kauppa ja palvelu oli mitä ystävällisintä. Kohteliaisuudet vaihdettuaan, nuoret asiakkaat ojensivat ostoslistan Teuvolle, joka iloisesti jutellen täytti heidän korinsa. Kauppaan oli vasta vähän aika sitten tullut uutta mallia oleva pelikone, joka kovasti houkutti Hansia. Äiti oli aina varoitellut moisista rahansyöjistä. Kuten tälläkin kertaa, Hans unohti varoitukset ja kävi pistämässä pari kolikkoa pelikoneeseen. Kuten arvata saattaa, voittoa ei tullut ja sinne hävisi äidin antamat kaupparahat viimeistä kolikkoa myöten. Hans tajusi, ettei enää ollut mitään millä maksaa äidin ostoksia. Nöyrästi hän palasi kassalle ja kysyi voisiko hän ottaa tällä kertaa luotolle. ”Voi voi noiden pelikoneiden kanssa. Houkuttelevat nykynuorisin turmioon. Pitikin ottaa mokoma vekotin kauppaan. Hyvä on, saat luotolle mutta tule huomenna maksamaan se pois.” Hans kiitti kohteliaasti ja lupasi tulla seuraavana päivänä kuten Teuvo oli pyytänyt.

 

Ulos päästyään Elviira totesi, että kaupan edustalla oli kauhea sotku, joka varmasti oli jäänyt jälkeen niiltä huutelevilta naapurin pojilta. Hans nosti yhden papereista maasta ja hämmentyi. ”Elviira katso! Tänään julkaistaan uusi peli puhelimeen! Sen nimi on Dragomon GO! Tässä sanotaan, että nyt jokainen voi olla oman elämänsä lohikäärmeen kouluttaja! Mahtavaa!” Elviira ei välittänyt moisista lainkaan. Hän kummeksui ylipäätään pelaamista, koska oli tärkeämpääkin tekemistä kuten kapioiden valmistusta. Hans ei välittänyt Elviirasta, vaan jätti tämän kylmästi kaupan eteen seisomaan kun Hans lähti kaasuttamaan mopollaan kotia kohti, sillä puhelimen hän oli jättänyt kotiin.

 

Kotiin päästyään Hans ryntäsi keittiöön nakaten ostoskorin äidilleen, vaivautumatta edes tervehtimään hän juoksi suoraan huoneeseensa puhelimensa luo. Vaikka puhelin oli vanhaa mallia, se mukisematta latasin Dragomon GO pelin. Kaksi nuorempaa sisarusta, oli tullut Hansin ovelle ihmettelemään, mikä oli saanut veljen noin käyttäytymään. ”Hans, mitä tämä tarkoittaa? Ryntäät sisään kuin mikäkin kiertolainen etkä edes tervehdi! Missä on vaihtorahat, ostitko edes tarjouskahvia?!” Hansin äiti oli tullut ovelle eikä ollut lainkaan mielissään. ”Mutta äiti, tänään on julkaistu uusi peli jossa voi kuka tahansa olla lohikäärmemestari” Hans selitti mutta Joanna oli nopeampi. Hän antoi pyyheliinalla pojalleen ympäri korvia. ”Oli sitten viimeinen kerta kuin tuohon tapaan ryntäät sisään. Odotahan kun isäsi tästä kuulee!” Joanna marssi ulos huoneesta eikä edes muistanut takavarikoida puhelinta.

 

Hans tiesi että luvattu uhkaus toteutuisi. Isä ei todellakaan hyväksyisi moista käytöstä ja rangaistus tulisi olemaan kova. Silti hän päätti kokeilla peliä ja murehtia rangaistusta myöhemmin. Peli oli erittäin koukuttavat. Se perehdytti aloittelevan pelaajan tarkasti pelin saloihin, johon kuului lohikäärmeiden nappausten lisäksi, hoitoa, kasvatusta, koulutusta sekä niiden yksilölliset ominaisuudet. Hans pujahti ulos ikkunasta, sillä peli kertoi että lähistöllä olisi uusia lohikäärmeen poikasia napattavaksi. Metsässä Hans pääsi pelaamaan rauhassa ja napattavia lohikäärmeitäkin tuntui riittävän. Piti napata tietty määrä, jotta saavuttaisi tason josta avautuisi uusia ominaisuuksia. Ensimmäiset tasot olivat helppoja, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sen haastavampia tasovaatimukset olivat.

 

Pelin lumoissa Hans ei ollut huomannut illan tulleen. Oli jo saapunut hämärä kun hän tajusi, että pitäisi pikkuhiljaa lähteä kotia kohti. Matkaa oli kertynyt jonkin verran koska pelissä piti myös kerätä virstoja, jotta voisi avata lohikäärmeen munia.

 

Kotipihaan päästyään Hans miettiä, arvaisiko mennä pääovesta vai oman ikkunan kautta. Päätöstä ei tarvinnutkaan tehdä, sillä isä Nuut tuli ulko-ovelle vastaan. ”Hans! Nyt tupaan sieltä! Heti!” Hans tiesi, että isä oli tosissaan koska äänensävy oli erittäin ankara. Hans tuli sisälle tupaan erittäin nöyränä. Nyt ei voinut kuin ottaa rangaistus kiltisti vastaan. Äiti Joanna ja muut sisarukset odottivat nurkassa kun talon isäntä puhui. ”Hans, istu alas! Olen pettynyt sinuun ja pahasti. Olet tänään käyttäytynyt aivan hirveästi. Olet jättänyt maksamatta Teuvolle ostoksesi ja rahat jotka sinulle annettiin, tuhlasit tyhjänpäiväiseen pelikoneeseen. Aivan kaikki rahat! Sitten jätät Elviira-neidin kaupan pihaan seisomaan. Voitko kuvitella kuinka vihainen hänen äitinsä oli, kun hän täällä poikkesi? Erittäin tuohtunut ja syystä. Eikä siinäkään vielä kaikki, sinä ryntäät sisälle taloon kiireen kaupalla tervehtimättä äitiäsi ja antamatta minkäänlaista selitystä puuttuvista vaihtorahoista. Sellaista minä en siedä! Ja lista ei pääty vielä siihen! Antamatta mitään selitystä mihinkään, karkaat jonnekin metsään täysin päättömästi höpöttäen jostain lohikäärmeistä ja jättäen samalla tilan työt tekemättä! Minä jouduin kaiken tekemään YKSIN kun sinä juoksentelet joidenkin olemattomien olentojen perässä! Luuletko eläväsi jossain 2000-luvulla?!” Hans kuunteli isänsä saarnaa ymmärtäen mokanneensa pahasti. Peli oli ottanut hänestä vallan. ”Kuuntelepa vielä hetki, poika! Nyt lienee syytä kertoa, että olimme äitisi kanssa ajatellut naittaa sinut Elviiralle. Se olisi ollut hyvä naimakauppa puolin ja toisin. Elviiran äiti teki tänään harvinaisen selväksi, ettei huoli sinun kaltaista vatipäätä taloonsa enää ja myöskin uhkasi, että jos näkee sinut lähelläkään Elviiraa, hän ei vastaa teoistaan. Tiedät sen naisen, parempi pysyä kaukana Elviirasta.”

 

Hans ei ollut uskoa korviaan. Hän oli katsellut ja yrittänyt tehdä selväksi, että Elviiran hän haluaisi vaimokseen mutta nyt näytti se unelma kariutuvan. Elviiran äidillä oli paha maine laittaa nuoret miehet kuriin ja järjestykseen, eikä myöskään sallinut minkäänlaista kaltoinkohtelua tyttärelleen. Asiat olivat menneet todella pahasti vikaan. ”Huomaan poika, että sanomani ei ollut sinulle mieleen. Naimisiin pääset kyllä, vaikka et Elviiran kanssa. On eräs toinen nuori nainen joka on paljon parempi sinulle, kun ottaa huomioon käytöksesi. Tiedät varmasti naapuripitäjän Hellevi Henrikintyttären. Hänen tunnetaan todella hmm.. ankarana neitinä ja hänen isänsä on varmasti suostuvainen avioliittoon. Otan häneen huomen aamulla yhteyttä ja sovimme kuulutuksista mahdollisimman pian.” ”Isä, ei! En halua Helleviä, hän on..” ”Hiljaa poika! Sinulta ei nyt kysytä! Olet kertakaikkiaan niin mahdoton, että saat lähteä! Yhteinen taival Hellevin kanssa odottaa, joten turha purnata vastaan!” Sen sanottuaan Nuut poistui tuvasta pamauttaen oven perässään kiinni.

 

Tupaan laskeutui hiljaisuus. Joanna puhui ensimmäisenä. ”Hans, yritä ymmärtää. Liitto Elviiran kanssa ei mitenkään voi tulla kysymykseen tämän päiväisen jälkeen, tunnethan hänen äitinsä. Joten, Hellevi on ainut mahdollisuus. Mene nyt huoneeseesi siitä ja anna se puhelin minulle, olet pelannut tarpeeksi. Ota korista leipä iltapalaksi. Hyvää yötä Hans.” Hans ei olisi halunnut luovuttaa puhelintaan pois, mutta äidin ankaran katseen alla hän ei voinut muuta.

 

Sängyssä Hans vihdoin pääsi ajattelemaan tekojensa seurauksia. Kaikki mitä isä oli sanonut, oli totta ja oli ymmärrettävää ettei Elviiran äiti halunnut hänen kaltaistaan poikaa vävykseen. Eikä isä ilmeisesti halua enää häntä tulevaksi isännäksi taloonsa. Niin, kukapa haluaisi typeryyksien perässä juoksevan pojan maataloa johtamaan. Hans ymmärsi, mitä hän oli saanut aikaan ja päätti alistua kohtaloonsa. Näihin aatoksiinsa hän nukahti ja toivoi tulevaisuuden olevan armollinen.